Publicitad R▼
Saksa (n.)
1.Käytetty Saksan liittotasavallasta toisesta maailmansodasta lähtien ja koko Saksasta 3. päivän lokakuuta 1990 yhdistymisestä lähtien
Publicidad ▼
⇨ definición de Saksa (Wikipedia)
Saksa (n.)
saksa (n.)
germaani, germaaninen kieli, germaaninen kieliryhmä, saksan kieli, yläsaksa
Publicidad ▼
Ver también
saksa (n.)
Saksa (n.)
⇨ Itä-Saksa • Länsi-Saksa
⇨ Christlich-Demokratische Union (Itä-Saksa) • Damme (Saksa) • Fredrik III (Saksa) • Henrik III (Saksa) • Henrik IV (Saksa) • Henrik V (Saksa) • Itä-Saksa (yhtye) • Kansantuomioistuin (Natsi-Saksa) • Katolinen liiga (Saksa) • Konrad II (Saksa) • Länsi-Saksa • Nassau (Saksa) • Natsi-Saksa • Oranienbaum (Saksa) • Reichenau (Saksa) • Saksa Eurovision laulukilpailussa • Saksa Eurovision tanssikilpailussa • Saksa yleisurheilun sisäratojen maailmanmestaruuskilpailuissa 2008 • Suur-Saksa • Valkoinen Ruusu (Saksa) • Valtiopäivätalo (Saksa) • Vilhelm I (Saksa) • Vilhelm II (Saksa)
Wikipedia
Saksa (saks. Deutschland), virallisesti Saksan liittotasavalta (saks. Bundesrepublik Deutschland) on noin 82 miljoonalla asukkaallaan Keski-Euroopan runsasväkisin valtio ja yksi maailman johtavista teollisuusmaista. Saksan valtiomuoto on liittotasavalta ja se koostuu kuudestatoista osavaltiosta (Bundesland). Maan pääkaupunki ja samalla runsasväkisin kaupunki on lähes 3,5 miljoonan asukkaan Berliini.
Saksalla on yhdeksän naapurimaata: Tanska, Alankomaat, Belgia, Luxemburg, Ranska, Sveitsi, Itävalta, Tšekki ja Puola. Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioista ja sijaitsee sen maantieteellisessä keskustassa. Sekä Saksan väestö että kansantalous ovat jäsenmaista suurimmat. Lisäksi saksalainen tiede on keskeistä useilla tieteenaloilla ja Saksassa julkaistaan kirjoja kolmanneksi eniten maailmassa.
Sisällysluettelo |
Saksa ulottuu Itä- ja Pohjanmereltä aina Alpeille asti ja käsittää maastotyyppejä alavista tasangoista vuoristoihin. Pohjois-Saksan viljavat alangot vaihtuvat Keski-Saksassa metsien ja peltojen täplittämäksi kumpuilevaksi ylängöksi. Maan eteläisimmät alueet ovat vuoristoa; lounaassa on Schwarzwaldin matalahko, asutettu vuoristo ja etelässä Alpit.
Saksaa halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein ja Elbe, jotka laskevat Pohjanmereen (Rein Hollannin ja Elbe Pohjois-Saksan alankojen kautta[4]), sekä Tonava, joka saa alkunsa Schwarzwaldin vuoristosta, virtaa itään ja laskee Mustaanmereen.[7] Saksassa on myös järviä, suurimpana niistä Reinin suvannon Bodenjärvi sekä järvialueita, joista laajimmat, jääkauden muovaamat Mecklenburgin ja Pommerin järvialueet sijaitsevat maan koillisosassa.[8][9]
Saksan korkein kohta on Alpeilla sijaitseva Zugspitze, joka on 2 964 metriä korkea. Sen rinteellä sijaitsee Garmisch-Partenkirchenin kaupunki, joka on yksi Saksan merkittävimmistä talviurheilukeskuksista. Zugspitzen huipulla on aina lunta.[10]
Saksa kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen. Maan pohjoisosassa vallitsee merellinen ilmasto lämpimine kesineen ja leutoine, pilvisine talvineen. Etelämpänä mantereisempi ilmasto tuo enemmän vaihtelua ja kuumemmat kesät ja kylmemmän talvet. Lisäksi Alpeilla ja paikoin Keski-Saksan ylängöillä on vuoristoilmasto.[11]
Atlantilta tulevat keskileveysasteiden liikkuvat matalat vuorottelevat Azoreilta Keski-Eurooppaan ulottuvien korkeapaineen selänteiden kanssa, mikä pitää sään ympäri vuoden vaihtelevana. Ajoittain Alpeilta tuleva lämmin ja kuiva laskutuuli, föhn, vaikuttaa maan eteläosien säähän ja keväällä sulattaa sieltä lumet.[11]
Pohjois-Saksan alangolla ilmasto on viileätalvinen ja lämminkesäinen. Esimerkiksi Berliinissä keskimääräinen alin lämpötila on vajaan kaksi celsiusastetta pakkasen puolella joulu-, tammi- ja helmikuussa. Kuumimmat kuukaudet ovat heinä ja elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 24 astetta. Sateita saadaan ympäri vuoden 30–70 mm kuussa.[12]
Etelä-Saksassa ilmasto on mantereisempi, ja vuoristossa on viileämpää kuin pohjoisen alangoilla. Esimerkiksi Münchenissa keskimääräinen alin lämpötila on 2–4 astetta pakkasen puolella joulu-, tammi- ja helmikuussa. Kuumimmat kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 23 astetta. Sateet painottuvat kesään: kesä-, heinä ja elokuussa saadaan yli sata millimetriä kuukaudessa, tammi- ja helmikuussa alle 50 mm.[13]
Karhu on Berliinin symboli, mutta villejä karhuja ei ole tavattu Saksassa vuoden 1835 jälkeen, lukuun ottamatta vuonna 2006 Italian puolelta harhaillutta sinne istutettua Brunoa. Vuonna 2009 IUCN tutki 102 nisäkäslajin tilaa Saksassa ja julisti seitsemän niistä olevan suuressa vaarassa: sillivalas, mustavalas, villihevonen, baijerintunnelimyyrä, vesikko, siiseli ja karhu. Alpeilla elää murmeleita, jäniksiä ja villejä vuohia sekä harvinaisia maakotkia. Pesukarhu on Saksaan levinnyt vieraslaji. Pohjoisrannikko on muuttolintujen suosima levähdyspaikka. Merikotka oli lähes kadonnut Länsi-Saksasta, mutta se on lisääntynyt maan itäosassa. Idässä on nähty myös hirviä ja susia, jotka tulevat Puolasta Oderjoen yli.[14]
Saksassa on neljätoista kansallispuistoa. Vattimeren rannikko muodostaa kolme puistoa, koska se ulottuu kolmen osavaltion alueelle. Itämeren rannikolla on kaksi puistoa; Pommerin ja Brandenburgin sisämaassa kaksi muuta. Harzin kansallispuisto sijaitsee Keski-Saksan ainoalla vuoristoalueella. Hainichin ja Kellerwald-Ederseen kansallispuistoissa on Keski-Euroopan viimeisiä laajoja luonnontilaisia pyökkimetsiä.[15]
Germaaniheimot asuttivat Itämeren rannikkoa noin vuodesta 500 eaa. alkaen. Noin 100-luvulle eaa. mennessä ne olivat levittäytyneet nykyiseen Etelä-Saksaan asti.[16] Julius Caesarin aikana, noin vuonna 58 eaa., Rooman valtakunnan raja asettui Reinille ja Tonavalle, niiden länsipuoli oli roomalaisia provinsseja ja germaanit elivät Rooman periferiassa.[17]
Saksan valtion kehittyminen alkoi Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojanpojat Lothar I ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen.[18] Tästä muodostettiin vuonna 966 Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi.[19] Keisarikunta ei ollut kovin yhtenäisesti hallittu valtio, vaan se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus ulottui jo sydänkeskiajalta alkaen ns. pohjoisten ristiretkien, kaupankäynnin ja hansaliiton mukanaan tuoman muuttoliikkeen myötä koko Itämeren alueelle.[20]
Protestanttinen uskonpuhdistus alkoi Saksan Wittenbergistä 1517 Martti Lutherin naulattua 95 teesiään linnankirkon oveen. Sen etenemistä vauhdittivat vuosisata aiemmin Johannes Gutenbergin kehittämä kirjapainotekniikka ja Lutherin saksaksi kääntämä Raamattu.[21]
Varsinkin kolmikymmenvuotisen sodan ja sen lopettaneen Westfalenin rauhansopimuksen (1648) jälkeen Saksa oli valtiollisesti hajanainen. Virallisesti keisarikunta oli yhä olemassa, mutta käytännössä siihen kuuluneet ruhtinaskunnat olivat tämän jälkeen lähes täysin itsenäisiä valtioita. Keisarilla ei ollut käytännössä mitään valtaa muualla kuin Itävallassa, jonka hallitsija hän samalla oli. Muista Saksaan kuuluneista ruhtinaskunnista mahtavimmaksi nousi pian Brandenburgin rajakreivikunta, joka vuonna 1701 muutettiin Preussin kuningaskunnaksi. Preussi sai Pommerin Ruotsilta suuressa Pohjan sodassa ja Sleesian Seitsenvuotisessa sodassa. Vuonna 1772 Preussi laajeni jälleen, kun se osallistui Puolan jakamiseen.[22]
Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, jota myöhemmin on kutsuttu myös ”ensimmäiseksi valtakunnaksi”, hajosi lopullisesti Napoleonin aikana vuonna 1806, jolloin sen keisari luopui Saksan keisarin asemasta, mutta pysyi Itävallan keisarina. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. Preussin ja Itävallan välisen sodan 1866 jälkeen perustettiin Preussin johdolla Pohjois-Saksan liitto (saks. Norddeutscher Bund), jonka kansleriksi 1867 nimitettiin Otto von Bismarck. Saksan yhdistyminen alkoi.[23]
18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles’ssa Ranskan tappion jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Von Bismarck nimettiin keväällä 1871 Saksan valtakunnankansleriksi.[24] Saksan siirtomaat Afrikasta ja Oseaniasta hankittiin Vilhelm II:n aikana, jolloin Saksa pyrki laajentumaan aggressiivisesti kilpaa Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa.[25] Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta).[26]
Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue sai vaalivoiton vuonna 1932 ja nousi valtaan seuraavana vuonna ja kielsi muut puolueet. Saksasta tuli kansallissosialistinen.[27] Vuonna 1939 Saksa hyökkäsi ilman sodanjulistusta Puolaan ja aloitti siten toisen maailmansodan Euroopassa.[28] Heti valtaan päästyään kansallissosialistit aloittivat saksalaisten juutalaisten vainoamisen. Sodan myötä heidän valtapiiriinsä tuli lisää juutalaisia Itä-Euroopasta ja Ranskasta, ja juutalaisten surmaamisesta tuli järjestelmällistä. Noin kuusi miljoonaa juutalaista tapettiin vainoissa.[29] Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui ehdoitta.[30] Sotarikollisia tuomittiin vuosina 1945–1946 Nürnbergin oikeudenkäynneissä.[31]
Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR, puhekielessä usein Itä-Saksa) sekä Yhdysvaltain, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD, puhekielessä usein Länsi-Saksa). Liittotasavallassa alkoi 1950-luvulla voimakas talouskasvu. Saksan liittotasavalta Natoon, DDR Varsovan liittoon. Berliiniin jäi lännen eksklaavi Itä-Saksan keskelle, ja vuonna 1961 se eristettiin Berliinin muurilla.[31]
Saksa jälleenyhdistyi jälleen vuonna 1990, kun Saksan demokraattinen tasavalta ja sen osavaltiot (eli liittomaat, Bundesländer) liittyivät Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan yhteisöön.[31] Viime vuosikymmenten näkyviä kanslereita ovat olleet kristillisdemokraattien Helmut Kohl (1982–1998), sosiaalidemokraattien Gerhard Schröder (1998–2005) ja kristillisdemokraattien Angela Merkel (2005 alkaen, toiselle kaudelle 2009).[31]
Saksa on liittovaltio. Se koostuu kuudestatoista laajaa itsenäistä päätösvaltaa käyttävästä osavaltiosta. Muodollinen valtionpäämies on liittopresidentti. Liittopresidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita liittopresidentti viiden vuoden välein.[32][33]
Saksan parlamentti eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 alkaen valtiopäivätalossa Berliinissä. Sitä ennen parlamentti sijaitsi viiden vuosikymmenen ajan Bonnissa. Edustajat valitaan neljän vuoden välein. Puolet edustajista valitaan tietyistä vaalipiireistä ja puolet puolueiden listoilta. Puolueiden on ylitettävä 5 prosentin äänikynnys tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2009 vaaleissa valittiin 622 edustajaa.[4] Edustajien kokonaismäärä vaihtelee.
Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin. Liittokansleri nimittää ministerit, joiden määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Toisin kuin useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa kansleria valitsematta hänen seuraajaansa (ns. konstruktiivinen epäluottamuslause).[34]
Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan oma erillinen instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puheenjohtaja on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien puoluekantojen suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa.[4][35][36]
Puoluejärjestelmältään Saksa on monipuoluejärjestelmä, jossa on toistaiseksi ollut kaksi johtavaa puoluetta, sosiaalidemokraattien (SPD) ja kristillisdemokraattien (CDU ja CSU), jotka ovat hallinneet joko yhdessä (Suuri koalitio) tai keskisuuria puolueita apuna käyttäen. Keskisuuria puolueita ovat liberaalit (FDP), vihreät (Grüne) ja Vasemmistopuolue (Die Linke).[4]
Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU ja CSU saivat liittopäivien vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, Vasemmistopuolue 54 ja vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillisdemokraattien Angela Merkelistä tuli liittokansleri ja hallituskumppaniksi suostuneet sosiaalidemokraatit saivat vastaavasti monia tärkeitä ministerinpaikkoja Merkelin hallituksessa.
Vuoden 2009 liittopäivävaaleissa voittajiksi selviytyivät liittokansleri Merkelin kristillisdemokraattinen puolue sekä liberaalit, jotka muodostivat hallituksen. Sosiaalidemokraatit kärsivät historiallisen huonon tuloksen. Vasemmistopuolue sai 12,9 % annetuista äänistä ja vihreät 10,2 %.[37]
Horst Köhler erosi presidentin tehtävistä 31. toukokuuta 2010 Afganistanin-operaatiota koskevista kommenteistaan nousseen kohun vuoksi. Hänen tilalleen valittiin liittokansleri Merkelin virkaan ajama kristillisdemokraattien Christian Wulff.[38] Wulff ilmoitti eroavansa tehtävästään helmikuussa 2012 korruptioepäilyjen takia[39] 18. maaliskuuta 2012 presidentiksi valittiin ihmisoikeusaktivisti Joachim Gauck.[40]
Saksa oli yksi EEC:n perustajajäsenistä ja jatkaa sen seuraajan EU:n keskeisenä jäsenenä. Euroopan taloudellinen yhdentyminen 1980- ja 1990-luvuilla perustui paljolti Ranskan ja Saksan yhteistyöhön.[41] Maa on korostanut myös tiiviitä yhteyksiään Yhdysvaltoihin ja NATO-yhteistyötä, erityisesti kylmän sodan aikana.[42] Schröderin kaudella suhteet viilenivät, kun Saksa päätti olla osallistumatta Irakin sotaan, mutta Angela Merkelin hallitus on lämmittänyt niitä uudelleen.
Keväällä 2011 Saksa jättäytyi Ranskan ja Ison-Britannian johtaman Libya-operaation ulkopuolelle Suomen tapaan, mikä aiheutti Saksan ja Yhdysvaltojen välille uudestaan jännitteen, vaikka USA oli toimenpiteessä lähinnä sivuosassa.lähde?
Vuonna 1994 Saksan perustuslakituomioistuin päätti, että maan asevoimat voivat ottaa osaa operaatioihin myös maan rajojen ulkopuolella. Viisi vuotta tämän jälkeen saksalaiset osallistuivat NATOn joukoissa Kosovon sotaan ja ovat sittemmin toimineet rauhanturvatehtävissä muun muassa Afganistanissa, Balkanilla ja Kongossa.[31]
Saksojen yhdistymisen jälkeen maa on voimistanut yhteistyötään myös itään. Se on solminut raja- ja yhteistyösopimuksia Puolan kanssa ja tukenut Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän joukkojen vetäytymistä entisen Itä-Saksan alueelta. Saksa tukee entisen Itä-Euroopan maiden demokratiakehitystä ja talouskasvua sekä suoraan että EU:n kautta.[42] Erityisesti Schröderin kauden loppupuolella suhteet Venäjään olivat tiiviit.lähde?
Saksa on ollut Israelin tukija, mutta Merkelin kaudella se on myös toiminut Israelin politiikkaa vastaan.[43]
Saksan puolustusvoimat eli Bundeswehr ovat noin 250 000 miehen vahvuiset, ja ne koostuvat maavoimista (Heer), ilmavoimista (Luftwaffe) ja merivoimista (Deutsche Marine). Näistä 55 000 on yhdeksän kuukauden mittaista palvelusta suorittavia varusmiehiä.[44] Saksan erikoisjoukkoihin kuuluu muun muassa KSK (Kommando SpezialKräfte). Saksa luopui yleisestä asevelvollisuudesta vuonna 2011.[45]
Saksassa on useita Yhdysvaltojen sotilastukikohtia, joissa palvelee yhteensä yli 50 000 yhdysvaltalaista sotilasta. Alkuun joukot olivat miehitysjoukkoja, mutta vuonna 1955 Saksa sai rajoitetun suverineteetin, ja joukoista tuli liittolaisjoukkoja. 1950-luvun alussa joukkojen määrä nostettiin 250 000:een, mutta Berliinin muurin kaatumisen jälkeen Yhdysvallat on vetänyt joukkojaan pois. Sen Euroopassa toimivien ilmavoimien päämaja on kuitenkin edelleen Saksassa.[46]
Saksan liittotasavalta on 16 osavaltiosta (saks. Land) koostuva liittovaltio. Nämä osavaltiot ovat:
Saksan liittotasavallan perustamisen jälkeen lakkautettuja osavaltioita ovat Baden, Württemberg-Baden ja Württemberg-Hohenzollern, jotka vuonna 1952 yhdistettiin nykyiseksi Baden-Württembergin osavaltioksi.[47] Osavaltioista pinta-altaan suurin on Baijeri, joka muodostaa viidesosan Saksan pinta-alasta. Väkiluvultaan suurin osavaltio on kuitenkin 18 miljoonan asukkaan Nordrhein-Westfalen. Bremen on sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan pienin osavaltio.[48]
Jotkin osavaltiot on jaettu hallintopiireihin (Regierungsbezirke). Osavaltiota ja hallintopiiriä alemmantasoisia hallintoalueita ovat piirikunnat (Landkreise) ja piirittömät kaupungit (kreisfreie Städte). Piirikuntia Saksassa on 295 ja piirittömiä kaupunkeja 107. Piirikunnat on jaettu edelleen kuntiin (Gemeinde), joita on hieman yli 11 000. Kunnista yli 2 000 on kuntamuodoltaan kaupunkeja (Stadt).
Saksan talous on maailman viidenneksi suurin Yhdysvaltain, Kiinan, Japanin ja Intian jälkeen.[49] Saksa on Euroopan suurin kansantalous, ja sitä pidetään usein Euroopan unionin talousveturina. Viennin kokonaisarvo oli maailman suurin vuoteen 2009, jolloin Kiina ohitti Saksan.[50] Vienti tuottaa kolmanneksen Saksan kansantulosta. Merkittävimmät vientituotteet ovat ajoneuvot, koneet, kemikaalit, lääkkeet, elektroniikka, elintarvikkeet ja tekstiilit. Tärkeimpiä viennin kohdemaita ovat Ranska, Yhdysvallat, Britannia, Alankomaat, Italia, Itävalta ja Belgia.[4] Tunnettuja pörssiyhtiöitä ovat muun muassa Adidas, Allianz, BASF, Bayer, BMW, Daimler, Deutsche Bank, Deutsche Post, Deutsche Telekom, E.ON, MAN, ThyssenKrupp, Siemens ja Volkswagen. Kesästä 2012 lähtien Saksan talouskasvu on osoittanut hidastumisen ja jopa taantuman merkkejä Euroopan talous- ja velkakriisin takia. Vienti on paremmassa kunnossa kuin useimmissa muissa Euroopan maissa, sen sijaan kulutus ja ostovoima ovat maltillisten palkkojen vuoksi kehittyneet viime vuosina hitaasti.lähde?
Saksan yhdistyminen on maksanut joidenkin arvioiden mukaan jo yli kolme miljardia dollaria (noin 2,2 miljardia euroa), eikä talous ole panostuksista huolimatta kehittynyt itäisissä osavaltioissa toivotulla tavalla. Työttömyys ja sen tuomat kohonneet sosiaalimenot ovat olleet idässä ongelma jo vuosia. Joissakin kunnissa työttömyys on yli 20 %.[42] Hallitus onkin suunnitellut lisärahoitusta vuoteen 2019 asti idän talouskasvua nopeuttamaan.[51]
Idän ongelmastoa lukuunottamatta työttömyys maassa on yleisesti ottaen alhainen, vain 5,4 % loppuvuonna 2012. Nuorisotyöttömyys (8 %) on Euroopan toiseksi alhaisin Itävallan jälkeen.lähde?
Saksan merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili, kupari, ligniitti, maakaasu, nikkeli, potaska, puu, rautamalmi, suola ja uraani sekä rakennusmateriaalit, puutavara ja viljelysmaa.[4]
Maatalous tuottaa 0,9 % bruttokansantuotteesta ja työllistää 2,4 % työvoimasta. Sen tuotteita ovat perunat, vehnä, ohra, sokerijuurikas, hedelmät, kaalit, nautakarja, siat ja siipikarja.[4]
Vuonna 2011 liittokansleri Merkel ilmoitti Saksan luopuvan ydinvoimasta vaiheittain vuoteen 2022 mennessä. Päätöksen uskotaan vauhdittavan uudistuvien energiamuotojen kasvua.[42]
Heidelbergin yliopisto on perustettu 1386. Se on Saksan vanhin yliopisto ja yksi Euroopan vanhimmista. Maan opiskelijamäärältään suurin yliopisto on Hagenin etäyliopisto. Saksassa toimii yhteensä 376 korkeakoulua.[52]
Lukuisat saksalaiset tutkijat ovat saaneet Nobel-palkinnon. Tunnetuimpia heistä olivat Max Planck (fysiikka, 1918), Albert Einstein (fysiikka, 1921), Werner Heisenberg (fysiikka, 1932) ja Otto Hahn (kemia, 1944).[53]
Maassa on vaikuttanut useita kuuluisia filosofeja kuten Engels, Habermas, Hegel, Heidegger, Husserl, Kant, Leibniz, Marx, Nietzsche ja Schopenhauer.
Saksalaisia keksijöitä ovat Benz, von Braun, Daimler, Diesel, Gutenberg, Lilienthal, von Linde, Otto, von Siemens, Zuse ja Wankel.
Saksassa on 549 lentopaikkaa, 41 981 km rautatietä ja 644 480 km maantietä, josta 12 800 km on moottoritietä. Satamakaupunkeja ovat Bremen, Bremerhaven, Duisburg, Hampuri, Karlsruhe, Lyypekki, Neuss, Rostock ja Wilhelmshaven.[4] Suuri osa mannertenvälisistä lennoista tulee Frankfurtiin, Düsseldorfiin tai Müncheniin. Halpalentoyhtiöt käyttävät vähemmän suosittuja lentokenttiä, joista osa on vain kierrätettyjä armeijan laskupaikkoja; esimerkiksi Frankfurt-Hahniksi kutsuttu lentopaikka on 110 kilometriä Frankfurtin luoteispuolella.[54] Maan sisäisessä liikkumisessa toimii yksi Euroopan tehokkaimmista joukkoliikennejärjestelmistä. Junat ovat nopeampia kuin linja-autot, mutta linja-autoreittien verkosto on kattavampi.[55]
Yli 82 miljoonalla asukkaallaan Saksa on Euroopan unionin runsasväkisin maa. Asumistiheys on keskimäärin noin 230 asukasta neliökilometrillä,[56] mikä tekee Saksasta yhden Euroopan tiheimmin asutuista maista. Suurin etninen ryhmä ovat saksalaiset, joita on noin 67 miljoonaa. Siirtolaistaustaisia asukkaita on noin 15 miljoonaa, joista noin 8 miljoonaa on saanut Saksan kansalaisuuden. Siirtolaisten suurimmat ryhmät ovat turkkilaiset ja entisen Jugoslavian alueen ihmiset.[57]
Maan kokonaishedelmällisyysluku on vain 1,39, mikä on yksi maailman alhaisimmista. Liittotasavallan tilastokeskus arvioi väkiluvun laskevan 69 ja 74 miljoonan henkilön välille vuoteen 2050 mennessä.[58]
Saksassa on pieni tanskalainen vähemmistö, 21 000 henkeä vuonna 2000, Schleswigissä lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 25 000 henkeä vuonna 1995, Saksissa ja Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Alasaksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Baijerin seudulla on baijerin kieltä tai murretta puhuvia kuusi miljoonaa (2005) ja swaabin puhujia noin 820 000 (2006).[59] Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia.
Maahanmuuttajista merkittävimpiä ryhmiä ovat albaanit, turkkilaiset, italialaiset, puolalaiset ja kreikkalaiset. Huomattava ryhmä ovat myös erityisesti entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet paluumuuttajat, joilla on osittain saksalaiset sukujuuret. Paluumuuttajat saavat automaattisesti Saksan kansalaisuuden eivätkä siten näy kansalaisuuteen perustuvissa tilastoissa.[60]
Protestantteja ja katolisia on kumpiakin 30 prosenttia väestöstä[61], muslimeja 3,7 prosenttia.[4] Maahanmuutosta johtuen Saksan juutalaisväestö on nykyisin maailman nopeimmin kasvava.[62]
Saksassa on 82 yli 100 000 asukkaan kaupunkia.[63] Vuoden 2010 arvioidun väkiluvun mukaan yli 500 000 asukkaan kaupungit ovat[64]
Saksassa on yksitoista virallista metropolialuetta, jotka muodostavat valtion kulttuurilliset, poliittiset ja taloudelliset keskukset.[65]
Saksan kulttuuripolitiikka on vahvasti alueellista, osavaltiohallitusten johtamaa ja paikallisia ominaispiirteitä korostavaa. Liittovaltion hallituksessa on ollut kulttuuri- ja mediaministeri vasta vuodesta 1998 alkaen.[66]
Saksalaiset kutsuvat itseään kirjojen kansakunnaksi, tai runoilijoiden ja ajattelijoiden maaksi - Das Land der Dichter und Denker[67] Maailman suurin vuosittainen kirja-alan tapahtuma, Frankfurtin kirjamessut, järjestetään Saksassa. Saksassa ilmestyy vuosittain noin 95 000 kirjaa.[66] Kymmenen saksalaista kirjailijaa on palkittu Nobelin kirjallisuuspalkinnolla: Theodor Mommsen (1902), Rudolf Eucken (1908), Paul Heyse (1910), Gerhart Hauptmann (1912), Thomas Mann (1929), Hermann Hesse (1946), Nelly Sachs (1966), Heinrich Böll (1972), Günter Grass (1999) ja Herta Müller (2009).[68]
Saksassa pienissäkin kaupungeissa on oma teatteri ja kaiken kaikkiaan maassa lasketaan olevan 300 teatteria.[66] Tunnetuimpia niistä ovat Deutsches Theater Berliinissä, Münchner Kammerspiele Münchenissä ja maan vanhin paikallisteatteri Nationaltheater Mannheim Mannheimissa. Monien teatterien yhteydessä toimii ooppera, joskus myös baletti. Berliinissä sijaitseva Volksbühne on puolestaan profiloitunut yhtenä nykyteatterin ja kokeilevan draaman keskuksista Euroopassa.[69]
Saksan teatterihistorian suurimpiin hahmoihin kuuluu Bertolt Brecht, yksi 1900-luvun merkittävimpiä teatteriteoreetikoista, näytelmäkirjailijoista ja ohjaajista. Hänen teoreettinen pääteoksensa on Aikamme teatterista: epäaristotelisestä dramatiikasta, jossa hän esittelee oma teatterikäsityksensä, eeppisen teatterin peruspilarit.[70] Toinen merkittävä teatterin ja näytelmäkirjallisuuden uudistaja oli Heiner Müller (1929–1995), jonka pääteos Germania – Kuolema Berliinissä purkaa jakautuneen Saksan aikaa 1900-luvulla yhdistäen sitä maan varhaishistoriaan.[71]
Nykyisistä teatterintekijöistä nimekkäimpiä on Volksbühnen johtaja ja pääohjaaja Frank Castorf.[72] Saksassa vaikuttaa myös useita nykyhetken kansainvälisesti tunnetuimmista nykydramaatikoista, heistä ehkä tunnetuimpana René Pollesch[73], jonka näytelmiä on esitetty Suomessakin.[74]
Saksan maine musiikkimaana perustuu ennen kaikkea taidemusiikin säveltäjiin. Maassa toimii 130 sinfoniaorkesteria; niistä kuuluisin on Berliinin filharmonikot, jota on johtanut vuodesta 2002 brittiläinen Sir Simon Rattle.[75]
Barokin jättiläinen oli saksalainen Bach. Omana aikanaan Bachia suositumpia olivat kuitenkin maanmiehet Händel ja Telemann.[76] Klassismin ja romantiikan vaihteen nero oli Beethoven, joka luetaan Bachin ja itävaltalaisen Mozartin ohella usein kolmen suurimman säveltäjän joukkoon.[77] Ystävykset Schumann ja Mendelssohn olivat täysromantiikan suurimpia nimiä. Myöhemmän romantiikan konservatiivisempaa siipeä edusti Brahms, josta Schumann oli povannut uutta Beethovenia. Romantiikan suurin saksalainen oopperasäveltäjä oli uudistushenkinen Wagner, jonka jalanjäljissä kulki myöhäisromantiikan suurmies, oopperoistaan ja sävelrunoistaan tunnettu Richard Strauss.[78][79] Sotien välisenä aikana maan vaikutusvaltaisin säveltäjä oli Paul Hindemith.[80] Nykymusiikin vahvoista saksalaisnimistä suurimpana on pidetty Karlheinz Stockhausenia.[81]
Jo 1960-luvulta asti on puhuttu "krautrockista" viitaten saksalaiseen rockiin. Saksalainen Can oli 1970-luvun taiderockin kärkinimiä. 1970-luvun alussa pinnalle tulleet Kraftwerk, Tangerine Dream ja Klaus Schulze ovat olleet keskeisiä pioneerejä elektronisen musiikin alalla. Saksassa on ollut myös vahva teknokulttuuri, joka näkyi esimerkiksi Love Parade -tapahtumien kautta. 1970-luvulla perustettu rock-yhtye Scorpions on maailmalla eniten suosiota saanut saksalainen ryhmä. 1980-luvulla erityisesti syntikkapop-duo Modern Talkingin hitit löivät itsensä läpi maailmalla. Myöhempiä tunnettuja saksalaisyhtyeitä ovat esimerkiksi 1990-luvulla tunnetuksi tullut metalliyhtye Rammstein sekä 2000-luvulla rock-yhtye Tokio Hotel.[82]
Suosittua maassa on myös saksankielinen schlagermusiikki, joka vastaa Suomen iskelmämusiikkia.[83][84]
Saksalainen elokuva sai kansainvälistä suosiota jo mykkäelokuvan aikana. Muun muassa Fritz Lang sekä itävaltalaissyntyinen, mutta Saksassa useita uransa merkittävimmistä teoksista ohjannut F. W. Murnau kuuluvat lajin suurten mestareiden joukkoon. Langin merkittävimpiin Saksassa tekemiin elokuviin kuuluvat innovatiivinen, taloudellisesti epäonnistunut mutta sittemmin klassikon asemaan noussut tieteiselokuva Metropolis[85] sekä lastenmurhaajasta kertova jännityselokuva M - kaupunki etsii murhaajaa.[86] Murnaun elokuvista kenties parhaiten muistetaan vampyyrielokuva Nosferatu. Sekä Lang että Murnau siirtyivät sittemmin ohjaamaan Yhdysvaltoihin.[87][88]
1920-30-luvuilla saksalaisessa elokuvassa vaikutti vahvasti ekspressionistinen suuntaus. Lajin elokuvista kenties suurimmaksi klassikoksi on Murnaun Nosferatun lisäksi noussut Robert Wienen Tohtori Caligarin kabinetti. 20-luvulla myös realistisesti yhteiskunnallisia teemoja käsittelemään pyrkinyt Neue Sachlichkeit -suuntaus nousi merkittäväksi erityisesti Georg Wilhelm Pabstin myötä. Ensimmäinen saksalainen äänielokuva, itävaltalaisen Josef von Sternbergin ohjaama Sininen enkeli (1930) puolestaan esitteli tulevina vuosikymmeninä legendaksi nousseen saksalaisen elokuvatähden, Marlene Dietrichin.[89]
Kansallissosialismin aikana useat saksalaiset elokuvantekijät lähtivät maanpakoon. Aikakauden propagandan sävyttämistä elokuvista Leni Riefenstahlin teokset, kuten Tahdon riemuvoitto ja Olympia, ovat jääneet ennen kaikkea visuaalisten ansioidensa vuoksi elokuvahistoriaan. 1950-luvulla saksalaisen elokuvan kansainvälinen suosio hiipui. Aikakaudella tuotettiin erityisesti melodraamoja, komedioita ja musikaaleja. Ajan merkittävimpiin saksalaisiin elokuviin kuuluu Oscar-ehdokkaana ollut Bernhard Wickin sotaelokuva Silta (1959).[90]
Rainer Werner Fassbinderin sukupolvea (1960-luvulta 1970-luvulle) kutsutaan nimellä Uusi saksalainen elokuva. Fassbinderiä pidetään yhtenä saksalaisen elokuvan merkittävimmistä ohjaajista. Hänen laajan tuotantonsa tunnetuimpiin töihin kuuluvat muun muassa Alfred Döblinin romaaniin perustuva tv-sarja Berlin Alexanderplatz sekä elokuvat Veronika Vossin kaipuu, Maria Braunin avioliitto, Pelko jäytää sielua ja Kauppias kaiken aikaa.[91]
Sekä dokumentteja että fiktiota ohjannut Werner Herzog on elävistä saksalaisista ohjaajista merkittävimpiä. Kenties tunnetuimpia hänen töistään ovat näyttelijä Klaus Kinskin kanssa tehdyt elokuvat sekä palkittu dokumentti Grizzly Man.[92] Saksalainen elokuva on ollut uudessa nousussa 2000-luvulla: Caroline Link sai vuonna 2002 Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin elokuvallaan Jossain Afrikassa ja vuonna 2006 Florian Henckel von Donnersmarck elokuvalla Muiden elämä.[93]
Elokuvamaailman tunnetuimpiin tapahtumiin kuuluvia Berliinin elokuvajuhlia on järjestetty vuodesta 1951.[94]
Saksalaisen kuvataiteen varhaisimpia tunnettuja nimiä ovat renessanssimaalarit Matthias Grünewald ja Hans Holbein nuorempi. Albrecht Dürer teki omakuvia ja tarkkoja kaiverruksia ja piirustuksia. Uskonpuhdistuksen ja 30-vuotisen sodan aikana taide kärsi rahoittajien puutteesta, mutta 1800-luvulla romantiikan maalarit kuten Philipp Otto Runge ja Caspar David Friedrich palasivat saksalaisen taideperinteen pariin. Saksalainen taide kukoisti 1900-luvulla, ja yksi ensimmäisistä ekspressionistien ryhmistä syntyi Dresdeniin 1905. Politiikka tuli taiteeseen ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa. Max Ernst aloitti dadaismin Kölnissä. Otto Dix päätyi ekspressionismin ja dadaismin kautta uusasiallisuuteen. Kansallissosialismin nousu ajoi monia taiteilijoita maanpakoon. Natsit järjestivät erityisiä rappiotaiteen näyttelyitä, joissa pilkattiin heidän taidekäsityksensä vastaisia teoksia. Kahtiajaon aikana Itä-Saksassa suosittiin sosialistista realismia, kun taas lännessä oli abstrakti taide vallalla. Joseph Beuys tunnetaan performanssiteoksistaan.[95] Nykyisin Saksassa on 630 taidemuseota, joista monien kokoelmat ovat kansainvälisesti tunnettuja. Kasselissa on järjestetty vuodesta 1955 lähtien viiden vuoden välein laaja nykytaiteen näyttely documenta.[66]
Arkkitehdit Walter Gropius, joka perusti Bauhaus-liikkeen ja Ludwig Mies van der Rohe, jonka tunnetuimmat työt on toteutettu Yhdysvalloissa, ovat olleet 20. vuosisadan merkittävimpiä saksalaisen arkkitehtuurin tekijöitä.[96]
Saksassa ilmestyy päivittäin 350 sanomalehteä, joista kymmenen leviää koko maahan. Niistä suurin on Bild, jonka levikki on 3,2 miljoonaa maan kaikkien lehtien yhteenlasketusta 25 miljoonasta.[66] Suurimpia aikakaus- ja sanomalehtiä ovat Bild, Focus, Frankfurter Allgemeine Zeitung, Frankfurter Rundschau, Handelsblatt, Der Spiegel, Der Stern, Süddeutsche Zeitung, Der Tagesspiegel, Die Welt ja Die Zeit.[41]
Suurimpia julkisia televisioyhtiöitä ovat ARD ja ZDF, yksityisiä RTL, N24 ja n-tv.[41] Yksityiset Sat1 ja ProSieben muodostavat yhteisen konsernin.[97]
Urheilulla on merkittävä asema saksalaisten elämässä. Urheiluseuroissa on 27 miljoonaa jäsentä ja lisäksi 12 miljoonaa harrastaa liikuntaa omatoimisesti.[98] Jalkapallo on Saksassa suosittu urheilumuoto. Rekisteröityjä pelaajia on jalkapalloliiton seuroissa 6,3 miljoonaa.[99] Bundesliiga on maailman toiseksi suurin urheilun ammattilaisliiga. Tunnettuja saksalaisia jalkapalloilijoita ovat Franz Beckenbauer, Gerd Müller, Mesut Özil, Jürgen Klinsmann, Miroslav Klose, Lothar Matthäus, Oliver Kahn ja Michael Ballack . Saksa on voittanut jalkapallon arvokisaturnauksissa MM- ja EM-kisoissa useita mestaruuksia ja mitaleita. Saksa on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden 1954, 1974, 1990 ja jalkapallon Euroopan mestaruuden 1972, 1980, 1996. Autourheilussa saksalaiset ovat menestyneet hyvin Formula-luokassa, jossa Michael Schumacher on voittanut ennätyksellisesti seitsemän maailmanmestaruutta.[100] Muita suosittuja urheilulajeja ovat käsipallo, lentopallo, koripallo, ja tennis.[101] Maan käsipallomaajoukkue on voittanut sekä maailmanmestaruuden että olympiakultaa.[102] Saksan koripallomaajoukkue on saavuttanut Euroopan-mestaruuden sekä MM-kilpailuiden kolmannen sijan.[103]
Olympialaisiin Saksa on osallistunut alusta eli vuodesta 1896 alkaen. Nykyisin sillä on kesäkisoissa tyypillisesti noin 450, talvikisoissa noin 150 urheilijan joukkue. Eniten mitaleita on saanut uimari Franziska van Almsick.[104] Saksa on myös isännöinyt olympialaisia kahdesti, Berliinissä 1936 ja Münchenissä 1972.[105]
Saksalainen keittiö kattaa joukon paikallisia ja alueellisia erikoisuuksia, mutta myös koko saksankieliselle alueelle tyypillisiä yhteisiä piirteitä on. Leipä on sekä aamiaisen että illallisen perusta: aamulla syödään usein sämpylöitä, iltapalaksi leipää, makkaraa, leikkeleitä, juustoa ja kenties salaattia tai muuta vihanneslisuketta. Päivän lämmin pääateria on edelleen lounas, vaikka työelämä on muuttamassa monien ruokailurytmiä. Yleisin liha on sikaa, mutta myös makkaraa syödään paljon. Peruna on ollut tärkeä osa saksalaista ruokavaliota 1600-luvulta asti.[106]
Saksan kieli on noin sadalla miljoonalla puhujallaan Euroopan unionin yleisin äidinkieli vastaten noin 18 prosenttia väestöstä. Saksa on englannin jälkeen toiseksi yleisin vieras kieli, noin 14 prosentin EU:n väestöstä osatessa sitä. Saksa oli ennen lingua franca Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopassa sekä pitkään tärkeä kieli myös tiedemaailmassa. Saksa on virallinen pääkieli Saksassa, Itävallassa ja Liechtensteinissa sekä virastokieli Belgian Liègessa, Luxemburgissa, Tanskassa, Sveitsissä ja Italian Etelä-Tirolissa.[107]
Unescon Maailmanperintöluettelossa on Saksasta yli kolmekymmentä kohdetta. Suurin osa niistä on kulttuurikohteita.[108]
Suomen sana Saksa on peräisin Keski-Saksan alueella asuneesta saksien heimosta, joka keskiajalla tunnettiin Itämeren alueella paremmin kuin muut saksalaiset ryhmät.[109]
Saksan omakielinen nimi Deutschland palautuu muinaisyläsaksalaiseen kansankieltä (latinan sijaan) puhuviin viittaavaan sanaan diutisc.[110] Saksan latinalainen nimi Germania (johon muun muassa englannin Germany pohjautuu) palautuu antiikin germaaneihin. Vastaavasti ranskassa ja espanjassa käytetyt nimet (Allemagne, Alemania) perustuvat alemanneihin. Slaavilaisten kielten ja unkarin nimitykset (немец, nemec, nimet yms.) ovat alkuaan merkinneet mykkää tai kielitaidotonta eli vieraan kielen puhujaa.[111]
Alankomaat | Albania | Andorra | Belgia | Bosnia ja Hertsegovina | Bulgaria | Espanja | Irlanti | Islanti | Italia | Itävalta | Kreikka | Kroatia | Latvia | Liechtenstein | Liettua | Luxemburg | Makedonia | Malta | Moldova | Monaco | Montenegro | Norja | Portugali | Puola | Ranska | Romania | Ruotsi | Saksa | San Marino | Serbia | Slovakia | Slovenia | Suomi | Sveitsi | Tanska | Tšekki | Ukraina | Unkari | Valko-Venäjä | Vatikaanivaltio | Viro | Yhdistynyt kuningaskunta |
Myös Aasiaan kuuluviksi tulkittavat valtiot: Armenia | Azerbaidžan | Georgia | Kazakstan | Kypros | Turkki | Venäjä |
Kiistanalainen poliittinen asema: Kosovo | Transnistria |
Myös Aasiaan kuuluviksi tulkittavat valtiot; kiistanalainen poliittinen asema: Abhasia | Etelä-Ossetia | Pohjois-Kypros | Vuoristo-Karabah |
Luettelo valtioista | Eurooppa | Euroopan neuvosto | Euroopan unioni |
Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (900-luku–1806) · Saksan liitto (1815–1866) · Saksan keisarikunta (1871–1918) |
Weimarin tasavalta (1919–1933) · Natsi-Saksa (1933–1945) · Saksan demokraattinen tasavalta (1949–1990) |
Saksan liittotasavalta (1949–) |
Puheenjohtaja: Kanada
Jäsenet: Italia | Japani | Ranska | Saksa | Venäjä | Yhdysvallat | Yhdistynyt kuningaskunta | Euroopan unioni
Tarkkailijat: Brasilia | Etelä-Afrikka | Intia | Kiina | Meksiko
Contenido de sensagent
computado en 0,078s