Definición y significado de amfetamiini

Wikipedia

Amfetamiini eli alfametyylifenetyyliamiini on päihde, tarkemmin sanottuna täyssynteettinen psykomotorinen stimulantti. Yleensä kansankielessä sana amfetamiini ymmärretään pääasiassa joko dekstroamfetamiiniksi, levoamfetamiiniksi tai metamfetamiiniksi. MDMA eli ekstaasi on samoin amfetamiini.

Historia

Ensimmäisen kerran amfetamiinin syntetisoi kemisti nimeltä Lazăr Edeleanu Berliinin yliopistolla vuonna 1887. Lääkekokeilut aloitettiin 1920-luvulla; vuosikymmenen lopulla amfetamiinia myytiin jo apteekeissa Benzedrine-lääkenimikkeellä.

1930-luvulla amfetamiinia käytettiin lääkkeenä nenän tukkoisuuteen.

Aikoinaan amfetamiiniyhdisteet olivat markkinoilla reseptillä saatavina laihdutuslääkkeinä. Sivuvaikutuksena esiintyvä mielialan kohoaminen ja väsymyksen poistuminen johtivat usein aineiden väärinkäyttöön. 1950- ja 1960-luvuilla amfetamiinia käytettiin sekä piristeenä että masennuksen ja ylipainon hoitoon. 1950-luvulla amfetamiinia käytettiin jonkin verran dopingaineena kestävyysurheilussa. Amfetamiinin päihdekäyttö yleistyi 1960-luvulla. Suomessa amfetamiiniyhdisteet poistettiin lääkekäytöstä vuonna 1968.

Laajemmassa mielessä amfetamiineja ovat kaikki alfametyylifenyylietyyliamiinit, eli fenyylietyyliamiinit joilla on samassa hiilessä amiinin kanssa metyyliryhmä, esimerkiksi metamfetamiini jossa amiinin typessä on amfetamiiniin nähden ylimääräinen metyyliryhmä.

Käyttökohteet

Amfetamiinilla on päihdekäytön lisäksi myös hyötykäyttökohteita. Amfetamiiniyhdisteitä valmistetaan lääketeollisuudessa ja laittomissa laboratorioissa. Amfetamiini esiintyy valkoisena, vaaleanpunaisena tai kellertävänä jauheena, kapseleina, erivärisinä tabletteina tai nestemäisenä.

Päihdekäyttö

Amfetamiinia käytetään eniten huumausaineena; yleisimmin nuuskaamalla tai syömällä. Suomessa sen käyttö suonensisäisesti on kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen yleistä. Amfetamiinia voidaan käyttää myös polttamalla. Suomessa esiintyvä amfetamiini on yleensä hyvin epäpuhdasta, keskimäärin noin 20-prosenttista. Siksi ainetta käytetään usein nuuskaamalla. Addiktion kehittyessä siirrytään yleensä suonensisäiseen käyttöön. Katuamfetamiinissa on paljolti erilaisia epäpuhtauksia, esimerkiksi talkkia. Suomessa ei juurikaan valmisteta laittomasti amfetamiinia, joten suurin osa katukaupassa liikkuvasta amfetamiinista on salakuljetettu Belgiasta, Hollannista, Puolasta, Baltian maista ja Venäjältä. Takavarikoidut, etupäässä ulkomailta tuodut amfetamiinimäärät kasvoivat 1990-luvulla vuosi vuodelta. Erityisesti suonensisäinen käyttö on Suomessa nopeasti lisääntynyt, ja noin 70–80 prosenttia huumeita suonensisäisesti käyttävistä on amfetamiinin käyttäjiä. Osuus on kansainvälisestikin vertaillen suuri.

Lääkekäyttö

Lääkinnällisen käytön indikaatio amfetamiinityyppisillä lääkkeillä on lähinnä ADHD (Attention-deficit hyperactivity disorder) tai MBD (Minimal brain dysfunction tai Minimal brain damage). Amfetamiinia käytetään lääketieteellisessä tarkoituksessa myös muiden tarkkaavaisuushäiriöiden, narkolepsian ja liikalihavuuden hoitoon.

Vaikutukset

Amfetamiinin vaikutukset elimistössä johtuvat suureksi osaksi siitä, että se pidentää elimistön erittämän noradrenaliinin vaikutusaikaa. Noradrenaliini puolestaan ylläpitää aivokuoren reaktiokykyä ja siten myös valvetilaa. Amfetamiinin vaikutukset alkavat pari minuuttia aineen nauttimisen jälkeen. Amfetamiini kohottaa mielialaa, vähentää ruokahalua, aiheuttaa tarmokkuuden ja vireyden tunnetta sekä estää väsymyksen ja ikävystyneisyyden aiheuttamaa suorituskyvyn alenemista. Toisaalta se aiheuttaa tuskaisuutta ja ärtyisyyttä. Lisäksi tarkkuutta vaativissa suorituksissa virheet lisääntyvät.

Amfetamiinin tyypillisiä vaikutuksia ovat epätarkoituksenmukainen käyttäytyminen, euforia, ylikiihottuneisuus, unettomuus, verenpaineen nousu, takykardia, silmäterien laajentuminen, suun kuivuminen ja virtsaamisvaikeudet. Keskushermostolliset toiminnot, jotka aiheutuvat jopa pienienkin amfetamiinimäärien käytöstä ovat lisääntynyt valveillaolo, lisääntynyt fyysinen aktiivisuus, vähentynyt ruokahalu, nopeutunut hengitys, hypertermia sekä euforia. Muita vaikutuksia ovat ärtyneisyys, unettomuus, hämmentyneisyys, väristykset, kouristukset, levottomuus, paranoia ja aggressiivisuus.

Poltettuna amfetamiini tuottaa hyvin voimakkaan nk. flash-aistimuksen joka kestää pari minuuttia. Päihtymyksen alkuoireita ovat euforia, kiihottuminen, kohonnut itsetunto, sanavalmius ja lisääntynyt ulospäin suuntautuneisuus. Suuret annokset aiheuttavat sekavuutta, korostunutta impulsiivisuutta, heikentynyttä huomiokykyä, pakkotoimintoja ja psykomotorista aktivaatiota. Poikkeava käyttäytyminen ilmenee lisääntyneenä seksuaalisuutena, anteliaisuutena ja hypomanian kaltaisena ylivirittyneisyytenä. Bipolaarisilla potilailla intoksikaatio voi laukaista manian. Annosten kasvaessa euforia muuttuu dysforiaksi, jolloin esiintyy levottomuutta, äkkipikaisuutta, vainoharhaisuutta, paniikkireaktioita ja sekavuustiloja.

Ääritapauksessa potilaalle kehittyy orgaaninen amfetamiinipsykoosi ja desorientaatio. Psykoosi ilmaantuu amfetamiinien käytölle tyypillisen pitkäaikaisen käyttöjakson ja/tai liika-annostelun jälkeen ja on luonteeltaan ohimenevä. Psykoosille on tyypillistä paranoidisuus, joka vaihtelee lievästä vainoharhaisuudesta täydellisesti puuttuvaan todellisuudentajuun. Amfetamiiniharhat kestävät muutamia päiviä. Formikaatioksi kutsutaan tilaa, jossa käyttäjä tuntee hyönteisten ryömivän ihonsa alla. Se on stimulanttien jatkuvasta käytöstä seuraava tyypillinen hallusinaatio. Psykoosi voi pitkittyä henkilöillä, joilla on ollut aikaisemmin skitsofreenisia tai maanisia psykooseja. Stimulanttien aiheuttamien psykoosien jälkitiloihin ei ole kuvattu liittyvän takaumia eli nk. flashback-ilmiöitä. Psykoosien hoidossa käytetään anksiolyyttien lisäksi pieniannosneuroleptejä.

Käytön haitat

Amfetamiini pitkäaikaisesti käytettynä vahingoittaa varsinkin munuaisia.^[1]

Hypertermia ja kouristukset saattavat johtaa kuolemaan. Amfetamiinit aiheuttavat takykardiaa sekä nostavat verenpainetta ja voivat aiheuttaa pysyvää vahinkoa aivojen verisuonille ja johtaa näin aivohalvaukseen. Muita amfetamiinin vaikutuksia ovat hengitysongelmat, rytmihäiriöt ja vakava alipaino. Sen käytön seurauksena voi olla sydänverisuoniston tuhoutuminen ja kuolema.

Amfetamiinilla on epäedullisia vaikutuksia kognitiivisiin toimintoihin. Näitä on havaittu ennen kaikkea vahvasti amfetamiinista riippuvaisten henkilöiden testisuorituksissa. Sen lisäksi, että tutkimuksissa amfetamiinin käyttäjillä on ilmennyt tarkkaavuus-keskittymisongelmia, on heillä todettu heikentyneitä suorituksia myös Wechslerin muistitestin varsinaisissa muistiosissa. Eräässä tutkimuksessa amfetamiinin suurkuluttajat selviytyivät tehtävissä ja viivästetyssä mieleenpalautuksessa merkitsevästi huonommin kuin verrokit, jotka eivät käyttäneet päihteitä.Tavallisesti amfetamiinia otetaan jaksoittain kahden tai useamman päivän ajan parin tunnin välein. Seuraavan välivaiheen ajan henkilö on väsynyt ja pääasiassa nukkuu. Herättyään hän on masentunut ja valmis aloittamaan amfetamiiniperiodin uudelleen. Toistuva kiihotus- ja lamautumisvaiheiden vaihtelu voi johtaa aivovaurioon (dyskinesia, ataksia).

Pitkäaikaisen käytön yhteydessä voi esiintyä hallusinaatioita ja paranoidista skitsofreniaa muistuttavia psykoositiloja, ja käyttäjä voi muuttua vainoharhaiseksi myös vieroitusvaiheessa. Oireistossa painottuvat harhaluulot sekä kuulo-, näkö-, tai tuntoharhat. Käytös voi olla väkivaltaista tai arvaamatonta varsinkin, jos samanaikaisesti on käytetty estoja heikentäviä bentsodiatsepiineja tai alkoholia. Amfetamiinin jatkuva käyttö vähentää aivojen välittäjäainepitoisuuksia. Amfetamiini estää sekä dopamiinin että noradrenaliinin takaisinottoa ja vaikuttaa serotoniinin aineenvaihduntaan. Amfetamiinin käyttäjien oireyhtymä (engl. jerking syndrome) tunnetaan käsien ja jalkojen dystonioina, joihin usein liittyy myös suun jauhaminen. Hammasratasjäykkyys ja tic-liikkeet ovat amfetamiinin käyttäjälle ominaisia.

Amfetamiini voi aiheuttaa kuoleman myös korkean kuumeen takia. Ruokahalua alentavan amfetamiinin toistuva käyttö voi lisäksi johtaa vajaaravitsemukseen ja tämän aiheuttamiin terveyshaittoihin.^[2]

Metamfetamiini vapauttaa korkeita määriä dopamiinia, mikä stimuloi neuroneita ja lisää tunnetilan ja kehon liikkuvuutta. Sillä näyttää myös olevan hermomyrkkyvaikutus sen vahingoittaessa dopamiinia ja serotoniinia sisältäviä aivosoluja. Pidemmän ajan kuluessa metamfetamiini näyttää aiheuttavan dopamiinin määrän vähenemistä, mistä saattaa seurata Parkinsonin taudin kaltaiset oireet. Yli 20 vuoden ajan tehdyt eläintutkimukset osoittavat, että korkeat metamfetamiinimäärät vahingoittavat hermosolun päätteitä. Metamfetamiini on huomattavasti neurotoksisempaa mitä amfetamiinin dekstroisomeeri. Dopamiinia ja serotoniinia sisältävät hermosolut eivät kuole amfetamiinin käytön jälkeen, mutta niiden hermopäätteet lyhenevät ja uudelleenkasvu näyttää olevan rajoitettua. Suuri, suoneen ruiskutettu annos voi aiheuttaa deliriumia, kouristuksia, sydämen rytmihäiriöitä sekä verenpaineen kohoamisesta johtuvaa aivoverenvuotoa.

Amfetamiinin käyttö nostaa verenpainetta, lisää sykettä, kohottaa kehon lämpötilaa ja aiheuttaa rytmihäiriöitä. Kohonnutta verenpainetta ja vasospasmia pidetään amfetamiinin provosoimien aivoverenkiertohäiriöiden aiheuttajina. Vuotoja on havaittu useammin kuin infarkteja. Intravenöösi käyttö on aiheuttanut infektioiden (endokardiitit) lisäksi myös kemiallisia vaskuliitteja. Syynä ovat voineet olla liuotteessa olleet kiteet tai muut epäpuhtaudet, sillä oireet ovat alkaneet heti injektion jälkeen. Suoneen ruiskutetun amfetamiinin aiheuttamia aivoverisuonten vaskuliitteja on diagnosoitu Suomessakin.

Yliannostus

Jo ensikertalainen saattaa kuolla amfetamiinin yliannostukseen; Suomessa vuonna 2001 kuoli jo 90 amfetamiinin yliannostukseen, mikä ylitti heroiiniin kuolleiden määrän.

Amfetamiinin yliannostuksen seurauksena potilas saattaa saada sydänkohtauksen, kouristella tai pyörtyä.^[3]

Amfetamiinin yliannostuksen tavallisia oireita ovat muun muassa levottomuus, muutokset hengityksessä, oksentelu, ripulointi, paniikki, hallusinaatiot ja rytmihäiriöt. Tila on aina vaarallinen ja vaatii välitöntä hoitoa.^[4]

Vaarallisen annoksen suuruus on yksilöllinen. Joillakin myrkytysoireita voi ilmetä jo 2 mg annoksen jälkeen, kun taas toisilla edes 400–500 mg annokset eivät välttämättä johda kuolemaan. Monesti yliannostuskuolemaa edeltää raju kouristelu tai vajoaminen koomaan aineen johdosta.^[5]

Oraalisesti käytettynä LD50-arvo rotilla on 96.8 mg/kg.^[6]

Lääkekäytön hyödyt

Amfetamiini parantaa kognitiivisia toimintoja. Tarkkaavuus- ja keskittymishäiriöistä kärsivillä on todettu heikentyneitä suorituksia Wechslerin muistitestin varsinaisissa muistiosissa. Amfetamiini tehostaa muistin käyttöä, joten se helpottaa merkittävästi selviytymistä jokapäiväisistä toiminnoista. Lääkitys selvästi vähentää mahdollisuutta sairastua muihin mielenterveyshäiriöihin, tai ongelmalliseen päihteiden väärinkäyttöön joihin sairastumisen riski on potilaalla jo kohonnut. Lääkkeet kannattaa ottaa välittömästi aamulla jolloin riski kasvaneeseen ahdistuneisuuteen pienenee.

Riippuvuus

Amfetamiinille on ominaista voimakas psyykkinen ja vähäinen fyysinen riippuvuus, kuten stimulanteille yleensä. Mieliala- ja tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivät näyttävät olevan riskiryhmä, jotka saattavat käyttää amfetamiinia itsehoitoon.

Metamfetamiinin vaikutus on dekstroamfetamiinia voimakkaampi. Tällä amfetamiinin N-metyylianalogilla on suurempi vaikutus keskushermostoon ja vähemmän perifeerisiä sympatomimeettisiä vaikutuksia kuin dekstroamfetamiinilla. Metamfetamiinin käyttö poltettuna/injektoituna johtaa huomattavasti voimakkaampaan psyykkisen riippuvuuden kuin oraalinen tai nasaalinen käyttö.

Psyykkisen riippuvuuden vuoksi aineen vieroittautumisen jälkeen käyttäjä voi kokea lähes ylitsepääsemätöntä vaikeutta vieroittautumisesta. Tämä ilmenee jopa puolen vuoden jälkeen mahdollisena tärinänä tai hikoilulla. Voimakkaat muistikuvat hyvänolontunteesta ovat suorastaan kiusallisia. Fyysisiä vieroitusoireita ilmenee myös hyvin pitkään. Suonensisäisesti ainetta käyttäneellä tämä saattaa ilmetä kipuna käsivarressa, johon ainetta on tottunut injektoimaan.

Amfetamiinit (ja kokaiini) olivat ensimmäisiä yhdisteitä, joita koe-eläinten osoitettiin itseannostelevan suonensisäisesti. Kaikkien tutkittujen eläinlajien on todettu alkavan itseannostella niitä. Koe-eläimet voidaan saada itseannostelemaan stimulantteja, paitsi suonensisäisesti, myös esimerkiksi intragastrisesti, nasaalisesti, polttamalla ja intramuskulaarisesti. Koe-eläimen stimulanttiaddiktio voi olla niin voimakas, että se voittaa kaikki muut tarpeet. Samoin apinoiden on todettu itseannostelevan amfetamiinia/kokaiinia lopettaen kaikki muut toimintansa, kunnes ne vaipuvat unettomaan uupumukseen ja kuolevat parin viikon kuluessa. Keskushermostostimulanttien voimakas vahvistava vaikutus on osoitettu myös muissa psyykkistä riippuvuutta mittaavissa koejärjestelyissä, kuten ehdollistetussa paikkahakuisuudessa ja intrakraniaalisessa itsestimulaatiossa.

Lainsäädäntö

Amfetamiini on kansainvälisesti luokiteltu laittomaksi psykotrooppiseksi aineeksi YK:n vuoden 1971 psykotrooppisten aineiden luettelossa. Suomessa amfetamiini ja sen johdannaiset on luokiteltu rikoslaissa tarkoitetuksi erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi. Erittäin vaarallisella huumausaineella tarkoitetaan huumausainetta, jonka käyttöön liittyy virheellisestä annostelusta johtuva hengenvaara, lyhytaikaisestakin käytöstä johtuva vakavan terveydellisen vaurion vaara tai voimakkaat vieroitusoireet (rikoslaki 50:5 §). Erittäin vaarallisen huumausaineen valmistuksesta, myynnistä, maahantuonnista ja hallussapidosta voidaan tuomita muiden edellytysten täyttyessä törkeänä huumausainerikoksena. (ks. huumausainerikos)

Lähteet

• Chronic Amphetamine Use and Abuse (suomennettu)

Aiheesta muualla

• Päihdelinkki: amfetamiini
• Erowid -päihdetietokanta (englanniksi)

.