Räjähde
Wikipedia
Räjähde eli räjähdysaine on kemiallinen yhdiste, joka voi tuottaa erittäin lyhyessä ajassa suuren määrän kaasuja ja lämpöä, joka synnyttää valtavan paineen, joka etenee räjähdyksenomaisen nopeasti hajottaen ympäristöä. Räjähdysaineen räjähdysnopeus on yli äänen nopeuden 330 m/s, mutta se voi olla jopa 11 000 m/s. Räjähdysnopeudesta riippuu, millainen vaikutus räjähteellä ympäristöön on.
Räjähteet jaetaan karkeasti ruutimaisiin (deflagroiviin) ja varsinaisiin (detonoiviin) räjähteisiin. Varsinaiset räjähteet jaetaan aloite- ja sekundääriräjähteisiin. Räjähdys luo valtavan paineen ja siksi räjähteitä käytetään muun muassa kallioiden halkomiseen, talojen räjäyttämiseen ja sotilaskäyttöön. Myös terroristit ja rikolliset käyttävät räjähteitä.
Sisällysluettelo |
Varsinaiset räjähteet
Yleensä räjähteellä tarkoitetaan ns. varsinaista räjähdettä, jossa shokkiaalto etenee yli 2000 m/s detonaationa. Räjähdys tapahtuu molekyylin dekompositoitumisena, jonka jälkeen dekompositoitumistuotteet oksidoituvat. Varsinaisissa räjähteissä hapetin ja polttoaine ovat samassa molekyylissä. Mikäli molekyylissä on riittävästi happea oksidoimaan kaikki muut sen sisältämät atomit, puhutaan happitasatusta räjähteestä. Varsinainen räjähde on joko herkästi syttyvää aloiteräjähdettä tai vaatii syttyäkseen aloiteräjähteen (sekundaariräjähde). Jotkut sekundaariräjähteet kuten TNT ovat vaikeasti räjähtäviä ilman aloiteräjähdettä. Jotkut räjähteet muuttuvat herkästi räjähtäväksi esimerkiksi kylmässä ilmassa, reagoidessaan metallien kanssa. Detonoivia räjähteitä ovat esimerkiksi dynamiitti, ANFO, aniitti, kemiitti, nitroglyseroli, heksogeeni, TNT ja lyijyatsidi.
Aloiteräjähde
Aloiteräjähde eli initiaaliräjähde tai primääriräjähde on räjähdysaine, jota käytetään helpon syttyvyytensä takia varsinaisen latauksen räjäyttämiseen. Sytytys tapahtuu usein iskun tai lämmön avulla. Aloiteräjähteitä ovat esimerkiksi tetryyli, lyijyatsidi, elohopeafulminaatti, lyijystyfnaatti, tetratseeni ja heksanitronmannitoli. Myös nitroglyseroli, HMTD ja asetoniperoksidi ovat luonteeltaan aloiteräjähteitä, mutta herkän räjähtävyytensä takia ne eivät sovi lainkaan ammattikäyttöön.
Sekundääriräjähde
Sekundääriräjähteet sytytetään aina aloiteräjähteellä eli primääriräjähteellä. Sekundääriräjähteitä ovat dynamiitti, TNT, pentaeritrytolitetranitraatti, heksogeeni, oktogeeni, ANFO, nitroselluloosa ja geligniitti. C-4, C-3 ja Semtex ovat tehokkaita muoviräjähteitä. Monet sekundääriräjähteet, kuten trinitrotolueeni, kestävät hyvin iskuja ja palavat vain sytytettynä (esimerkiksi nitroselluloosa).
Ruudit
Ruudintapaiset räjähteet palavat noin 330–2000 m/s. Ne ovat niin sanottuja deflagroivia räjähteitä, joissa räjähdysreaktio tapahtuu deflagraationa (humahduksena) eli räjähdyksenomaisena palamisreaktiona ilman molekyylin dekompositoitumista. Niitä ovat esimerkiksi mustaruuti ja nitroselluloosaruuti. Monet hitaat räjähteet ovat usein, joskaan ei aina, seoksia eli niin sanottuja kaksikomponenttiräjähteitä, joissa hapetin ja polttoaine ovat eri molekyyleissä. Nitroselluloosaruudissa (pumpuliruudissa) hapetin ja polttoaine ovat samassa molekyylissä, mutta räjähdysaine on jauhettu niin karkeaksi, että siinä tapahtuva nopea detonaatio hidastuu deflagraatioksi.
Katso myös
.